Kultajärvi

Osa suvustani on kotoisin Mongolian rajalta tai sen takaa. Juurten metsästys on romanttisinta puuhaa mitä tiedän, joten sijoitan kaiken romantiikannälkäni esivanhempiin. Korkeiden paikkojen vaaleanpunainen valo, pienet hallavat ja mieluusti hieman pilkulliset hevoset, leirinuotiot Altain rinteillä. Ei mitään lennättimenhoitoa Ulan Batoorissa Horloogijn Tšoibalsanin tapaan vaan kurkkulaulua, hevosenpääviuluja ja kotkametsästystä. Haukkakin käy.

IMG_6916.JPG

Jetin kanssa jaettu aamupuuro, nuotioon juoksevat jänikset, etäännytetty hammashoidon puute ja nälkä. Lumileopardeja, valkoisia siperiantiikereitä, Baikaljärven rannalla aamuvoimistelevat kesyt hylkeet. Siellä täällä joku siperianyksisarvisen kallo, jonka sarvenreiässä ylängön tuuli ujeltaa. Tähän väliin lauletaan tsing tsing tsingis khan.

Suomeen muutettuaan sukulaiset sumensivat nimensä onomatopoeettisesti, sitä ennen se oli venäläistetty ja mahdollisesti kiinalaistettu, nimillä ei ole väliä, samalta se kuulostaa yhtä kaikki, kun hampaita puuttuu ja viina maistuu.

 

IMG_6917.JPG

Tekstin lomassa olevat teokset ovat 2000-luvulta, öljymaalauksia vanerilevyille. Otsikkokuvassa olevan hiilipiirroksen eteen on tarkoitus tulla lattialla seisovia puukuvia, yritän keksiä millaisia, primitivismi on ihanteeni, mutta kykyjeni ulottumattomissa.

Advertisements

ONnelliset ihmiset rakentavat telineitä

ONnelliset Ihmiset ovat rautakauppias Petri Pykäläinen ja kuvataiteilija Tiina Poutanen. Teemme tilallisia installaatioita ja poeettisia teosluetteloperformansseja.

IMG_6893.JPG

 

Väkivaltaisesti muokattu toimintasuunnitelma G:

Mielentila on avoin, saarella alkaa terminen syksy, ladon ovet eivät pysy kiinni. Astumme ulos järjellisyyden, tarkoituksenmukaisuuden ja terminologian pysyvyydestä. Se on aikaaviepää. Haluamme uida mielettömyyden lehtikasoissa, kehitellä installaatiota jatkuvana prosessina. Seuraavat kaksi vuotta teemme tiloille telineitä. Tanssiessa on toisin, toteutamme maiseman jossa soi g. Pyrimme asteittain kehittyvään tilalliseen installaatiosarjaan, jonka lähtökohtana ovat telineet, niitä liikuttavat tanssijat ja eri soittimilla g:tä soittava sinfoniaorkesteri. Ison keinun vieressä onnelliset animaatioihmiset tanssivat butohia kappaleina ja reikä vatsassa. Monet ovat köyhiä, jotkut nälkäisiä, g:n pituus vaihtelee. Telineet avautuvat ja liikkuvat ympäri tilaa.

IMG_6897.JPG
Tutustumme olemassaoleviin telineisiin ja niiden käyttötarkoituksiin, unohdamme ne ja alamme rakentaa. Rakennamme ryhmän telineitä, jotka näyttävät g-sävelten ääniltä (ripustustelineet, rakennustelineet, etäisesti telinettä muistuttavat rakennelmat, pyyhetelineet, telineet joilta voisi hypätä, telineet joiden kanssa voi stepata). Käymme merellä ja etsimme sieltä g-soinnun aivan huviksemme. Teemme taide-esineille inhimillisen toiminnan ympäristön, lavastamme tilanteen todeksi. Teatterinomaisuus korostuu varjoissa. Nimeämme teokset poeettisesti kuljeskellen.

Linnavuorista

Hiljennän aina vauhtia Lahdentiellä  Naistenlinnanpolun risteyksen paikkeilla. Syyt ovat henkilökohtaiset, nostan kättä.

Naistenlinna on ensimmäinen tietämäni linnavuori matkalla Pytingin työhuoneelle Luopioisiin, se lienee nuijasodan aikainen suojalinna, sananmukaisesti naisten linna, aikansa turvakoti.

IMG_6158
Naistenlinnan vartija, öljy ja lyöntimetalli vanerille, metri x metri 2017

Käännyn Ihariin ja linnavuoria nousee peltomaasta kuin tatteja. Kirvunlinna, Hiitolinna Luikalan saaressa, spiraalipolkuja, porttikiviä, rakennettuja seinämiä. Usein kivillä on kasvot, olen taipuvainen hakemaan niitä, jokainen ihminen on, lähisukulaisemme apinat ovat. On mukavaa kuulua joukkoon.

IMG_6155
Pölkky silmällä, värihiili puulle 2017

 

 

Jääkauden jälkeläiset

Pidän kovasti tieteestä. Ja yhdessä työskentelemisestä. En ole mikään ryhmätyöihminen, pikemminkin otan ja toivoakseni myös annan mielikuvia, ideoita, mitä nyt sattuu irtoamaan ja pakenen työhuoneelle ravistelemaan vaikutteet sopivalle alustalle.

Olen aina ollut huono kuvittaja, en omasta halustani, kuvittaisin luullakseni ihan mielelläni, mutta yritykseni tehdä niin ovat olleet liian pelottavia, hävyttömiä, söpöjä, kirjallisia, outoja ja ties mitä, no ei ole kuvittajan tutkintoakaan.

Olen silti tehnyt joitain kuvituksia. Ehdottomasti mukavin työni sillä saralla oli Jääkauden jälkeläiset kirjan taidekuvitus, siinä yhdistyivät tiede, arkeologia ja paleontologia, joista pidän enemmän kuin suklaasta, ja taide, oma yhteiskuntakakun palaseni. Oli hauska lukea populääritieteellistä käsikirjoitusta, palaveerata ja keskustella kirjan kirjoittajien Pirkko Ukkosen ja Kristiina Mannermaan kanssa ja tehdä esihistoriallisia asiavirheitä.

IMG_4679

Tiedeyhteydestä huolimatta kuvitusmetodini olivat varsin epätieteellisiä, kuulin ääniä, näin näkyjä ja haistoin menneisyyden nykyhetkessä. Se on varsin tavallinen taiteentekemisen tapa. Usein taiteesta tulee puhuneeksi kuin näennäistieteestä, sen aavistusluonteen kieltäen. En tiedä miksi. Pyhyys, salaisuus, tai romanttisen höperyyden syvä nolous, ehkä ne kaikki saman foliohatun alla.

Kari Enqvist sanoi, että taide saa inspiraatiota tieteestä, ja oli oikeassa, hän jatkoi, mutta tiede tuskin taiteesta.

Three quarks for Muster Mark!
Sure he hasn’t got much of a bark
And sure any he has it’s all beside the mark.

IMG_4680

Pirkko Ukkonen ja Kristiina Mannermaa

JÄÄKAUDEN JÄLKELÄISET
Suomen lintujen ja nisäkkäiden varhainen historia

Museoviraston julkaisusarja, 2017

Milavida

Tein kevään 2015 seinämaalausta Nottbeckien puutarhasta Museo Milavidaan. Sain avaimen Näsilinnan ulko-oveen ja oman rakennustelineen, jolle kiivetä ja ripustella kymmeniä, sitten satoja pigmentin värjäämiä, rikille tuoksahtavia rättejä kuivumaan. Huhtikuussa teline alkoi näyttää buddhalaiselta rukouslipputangolta.

Alakerran ravintola ei ollut vielä auennut, Näsilinnan hiljaisuuden rikkoi vain maalarien radiosta kuuluva tahdon tulla viereesi kömpimään. Hahmolleenkootut kattokruunut kilisivät hennosti, kun säät lämpenivät, oravat alkoivat riepottaa poikasiaan puiston puusta toiseen, joukko valkoisia kurkia kokoontui syvänteeseen parvekkeen alle ja levitti hitaasti toista siipeä. Joinain aamuina voimistelin mukana, minut näki vain punakylkirastaan pyöreä silmä.

Taivaansininen tarttui sormiin, munatempera haisi, seinään oli muurattu jotain, mikä esti väriä kuivumasta. Perspektiivi, johon en usko, petti mittakaavan. Kun vastasin puhelimeen, soittaja kuuli äänen takanani. Jossain niillä paikkeilla se tapahtui. Työtahtini alkoi hidastua, olin rakastunut.

Näsilinna oli ensimmäinen rakennus, johon olen rakastunut kuin mieheen, lapseen, naiseen tai lehmukseen. Kun se aukeni yleisölle, tunsin itseni petetyksi. Pysyttelin pitkään poissa. Muusani oli kaikkien kanssa, niin piti olla. Minä menin metsään.

IMG_4140.JPG

 

 

Naamataulu

Ajattelin äsken että omakuvien tekeminen on vanhenemisen merkki, mutta ei se taida olla.

IMG_3783

Olen onnekseni (tai en tiedä onko se onni, pikemminkin ehkä mukavuus) ihminen, jolla on voimakas merkityksentunne. Tiedän toisia joilta se puuttuu liki tyystin, eikä puute ole miellyttävä olotila (mutta aikaansaava se voi olla). Ehkä tunne syvästä merkityksestä, tarkoituksenmukaisuudesta, saa ihmisen laiskaksi. Merkitystä ei tarvitse hakea kun se on, ihan tässä lähellä, pinnan alla. Merkityksentunteen hetkellisesti kadottanut valas ajautuu rantaan, luokittelemaan taipuvainen ihminen alkaa rakentaa järjestelmää.

IMG_3838

Vatsataudin jälkeen sekä merkityksentunteen että omakuvien suhteen tekee heikkoa, en tunne olevani merkityksetön, se on ihana tunne, avaruuden syvyys, sinivalaan koko, lintujen määrä ja oma miltei olematon mitättömyys, ei mitään – ei mikään – ei mistään kotoisin, ei, tunnen olevani, keskiaikaisin termein, sontasäkki.

IMG_4001

Ja heti kun epätoivo, siinä sitä on hieno sana, toivolle vieras liekitön alistuminen, ehkä todellisuudentaju, valtaa alaa, muutun tarmokkaaksi, minusta tulee luova sontasäkki.

Jotain sielunkaltaista (on tanssissa)

Taisin jo mainita että pidän rituaalisista eleistä, jähmettyneestä tanssista, siitä kun liike äkillisesti pysähtyy luonnottomaan asentoon. Viittomakielestä kiinnostuin juuri sen verran että sain tehtyä sarjan vajanaisesti viitottuja laulunsanoja. Ken voi tuuletta purjehtia, ken voi airoitta soutaa. Vem kan segla för utan vind, vem kan ro utan åror. Olen pikkulapsesta asti nähnyt painajaisia Lasse Mårtensonista, nuuskuttava ääni saa minut puhkeamaan avuttomaan nauruun. Jokainen ihminen on salaisuus itselleen.

IMG_3942
Vem kan segla för utan vind (kaksi kertaa), serigrafia

Taiteilijan ammattiin sisältyy etuoikeus kaivella omaa napaansa ja löytää sieltä jotain sielunkaltaista. Seistä päällään kuin selkuppishamaani ikään, kunnes veri pakkautuu punaisiin ja turpoaviin kasvoihin.

IMG_3820.JPG
Talolliset I, öljy, hiili ja kuvansiirto vanerille, 2013

Ylimpänä yksi osa keskeneräisistä Kuutiopäistä, omakuvia pleksikuutioissa (hiili, rypistetty paperi, pleksi).