Linnavuorista

Hiljennän aina vauhtia Lahdentiellä  Naistenlinnanpolun risteyksen paikkeilla. Syyt ovat henkilökohtaiset, nostan kättä.

Naistenlinna on ensimmäinen tietämäni linnavuori matkalla Pytingin työhuoneelle Luopioisiin, se lienee nuijasodan aikainen suojalinna, sananmukaisesti naisten linna, aikansa turvakoti.

IMG_6158
Naistenlinnan vartija, öljy ja lyöntimetalli vanerille, metri x metri 2017

Käännyn Ihariin ja linnavuoria nousee peltomaasta kuin tatteja. Kirvunlinna, Hiitolinna Luikalan saaressa, spiraalipolkuja, porttikiviä, rakennettuja seinämiä. Usein kivillä on kasvot, olen taipuvainen hakemaan niitä, jokainen ihminen on, lähisukulaisemme apinat ovat. On mukavaa kuulua joukkoon.

IMG_6155
Pölkky silmällä, värihiili puulle 2017

 

 

Advertisements

Jääkauden jälkeläiset

Pidän kovasti tieteestä. Ja yhdessä työskentelemisestä. En ole mikään ryhmätyöihminen, pikemminkin otan ja toivoakseni myös annan mielikuvia, ideoita, mitä nyt sattuu irtoamaan ja pakenen työhuoneelle ravistelemaan vaikutteet sopivalle alustalle.

Olen aina ollut huono kuvittaja, en omasta halustani, kuvittaisin luullakseni ihan mielelläni, mutta yritykseni tehdä niin ovat olleet liian pelottavia, hävyttömiä, söpöjä, kirjallisia, outoja ja ties mitä, no ei ole kuvittajan tutkintoakaan.

Olen silti tehnyt joitain kuvituksia. Ehdottomasti mukavin työni sillä saralla oli Jääkauden jälkeläiset kirjan taidekuvitus, siinä yhdistyivät tiede, arkeologia ja paleontologia, joista pidän enemmän kuin suklaasta, ja taide, oma yhteiskuntakakun palaseni. Oli hauska lukea populääritieteellistä käsikirjoitusta, palaveerata ja keskustella kirjan kirjoittajien Pirkko Ukkosen ja Kristiina Mannermaan kanssa ja tehdä esihistoriallisia asiavirheitä.

IMG_4679

Tiedeyhteydestä huolimatta kuvitusmetodini olivat varsin epätieteellisiä, kuulin ääniä, näin näkyjä ja haistoin menneisyyden nykyhetkessä. Se on varsin tavallinen taiteentekemisen tapa. Usein taiteesta tulee puhuneeksi kuin näennäistieteestä, sen aavistusluonteen kieltäen. En tiedä miksi. Pyhyys, salaisuus, tai romanttisen höperyyden syvä nolous, ehkä ne kaikki saman foliohatun alla.

Kari Enqvist sanoi, että taide saa inspiraatiota tieteestä, ja oli oikeassa, hän jatkoi, mutta tiede tuskin taiteesta.

Three quarks for Muster Mark!
Sure he hasn’t got much of a bark
And sure any he has it’s all beside the mark.

IMG_4680

Pirkko Ukkonen ja Kristiina Mannermaa

JÄÄKAUDEN JÄLKELÄISET
Suomen lintujen ja nisäkkäiden varhainen historia

Museoviraston julkaisusarja, 2017

Milavida

Tein kevään 2015 seinämaalausta Nottbeckien puutarhasta Museo Milavidaan. Sain avaimen Näsilinnan ulko-oveen ja oman rakennustelineen, jolle kiivetä ja ripustella kymmeniä, sitten satoja pigmentin värjäämiä, rikille tuoksahtavia rättejä kuivumaan. Huhtikuussa teline alkoi näyttää buddhalaiselta rukouslipputangolta.

Alakerran ravintola ei ollut vielä auennut, Näsilinnan hiljaisuuden rikkoi vain maalarien radiosta kuuluva tahdon tulla viereesi kömpimään. Hahmolleenkootut kattokruunut kilisivät hennosti, kun säät lämpenivät, oravat alkoivat riepottaa poikasiaan puiston puusta toiseen, joukko valkoisia kurkia kokoontui syvänteeseen parvekkeen alle ja levitti hitaasti toista siipeä. Joinain aamuina voimistelin mukana, minut näki vain punakylkirastaan pyöreä silmä.

Taivaansininen tarttui sormiin, munatempera haisi, seinään oli muurattu jotain, mikä esti väriä kuivumasta. Perspektiivi, johon en usko, petti mittakaavan. Kun vastasin puhelimeen, soittaja kuuli äänen takanani. Jossain niillä paikkeilla se tapahtui. Työtahtini alkoi hidastua, olin rakastunut.

Näsilinna oli ensimmäinen rakennus, johon olen rakastunut kuin mieheen, lapseen, naiseen tai lehmukseen. Kun se aukeni yleisölle, tunsin itseni petetyksi. Pysyttelin pitkään poissa. Muusani oli kaikkien kanssa, niin piti olla. Minä menin metsään.

IMG_4140.JPG

 

 

Naamataulu

Ajattelin äsken että omakuvien tekeminen on vanhenemisen merkki, mutta ei se taida olla.

IMG_3783

Olen onnekseni (tai en tiedä onko se onni, pikemminkin ehkä mukavuus) ihminen, jolla on voimakas merkityksentunne. Tiedän toisia joilta se puuttuu liki tyystin, eikä puute ole miellyttävä olotila (mutta aikaansaava se voi olla). Ehkä tunne syvästä merkityksestä, tarkoituksenmukaisuudesta, saa ihmisen laiskaksi. Merkitystä ei tarvitse hakea kun se on, ihan tässä lähellä, pinnan alla. Merkityksentunteen hetkellisesti kadottanut valas ajautuu rantaan, luokittelemaan taipuvainen ihminen alkaa rakentaa järjestelmää.

IMG_3838

Vatsataudin jälkeen sekä merkityksentunteen että omakuvien suhteen tekee heikkoa, en tunne olevani merkityksetön, se on ihana tunne, avaruuden syvyys, sinivalaan koko, lintujen määrä ja oma miltei olematon mitättömyys, ei mitään – ei mikään – ei mistään kotoisin, ei, tunnen olevani, keskiaikaisin termein, sontasäkki.

IMG_4001

Ja heti kun epätoivo, siinä sitä on hieno sana, toivolle vieras liekitön alistuminen, ehkä todellisuudentaju, valtaa alaa, muutun tarmokkaaksi, minusta tulee luova sontasäkki.

Jotain sielunkaltaista (on tanssissa)

Taisin jo mainita että pidän rituaalisista eleistä, jähmettyneestä tanssista, siitä kun liike äkillisesti pysähtyy luonnottomaan asentoon. Viittomakielestä kiinnostuin juuri sen verran että sain tehtyä sarjan vajanaisesti viitottuja laulunsanoja. Ken voi tuuletta purjehtia, ken voi airoitta soutaa. Vem kan segla för utan vind, vem kan ro utan åror. Olen pikkulapsesta asti nähnyt painajaisia Lasse Mårtensonista, nuuskuttava ääni saa minut puhkeamaan avuttomaan nauruun. Jokainen ihminen on salaisuus itselleen.

IMG_3942
Vem kan segla för utan vind (kaksi kertaa), serigrafia

Taiteilijan ammattiin sisältyy etuoikeus kaivella omaa napaansa ja löytää sieltä jotain sielunkaltaista. Seistä päällään kuin selkuppishamaani ikään, kunnes veri pakkautuu punaisiin ja turpoaviin kasvoihin.

IMG_3820.JPG
Talolliset I, öljy, hiili ja kuvansiirto vanerille, 2013

Ylimpänä yksi osa keskeneräisistä Kuutiopäistä, omakuvia pleksikuutioissa (hiili, rypistetty paperi, pleksi).

Maalauspohjista

Kuten useimmat, olen maalannut mihin sattuu, vessan seiniin, toimistotuoleihin, nahkatakkeihin, ikkunoihin ja jollen ihan väärin muista, myös lusikkaan. Siitä ei ole juuri hyvää seurannut.

IMG_3892
Puutarhaluento riisutulle toimistotuolille, 2011

Jalat kuvassa ovat viattoman sivullisen.

Eniten lienen kuitenkin käyttänyt puupohjaa, vaneria, liimapuulevyä tai sahattua rungonpalaa, pidän puista. Alan kuulostaa hullulta massamurhaajalta.

Haaveilen puupiirtäjän urasta.

Ylempi työ on Lumileikkejä, valokuvatuloste, liitu ja öljy vanerille, 100 x 220 cm (kolmena palana), 2005. Siihen aikaan vanereissa oli hienoja soikeita paikkoja, nykypaikat ovat useimmiten palapelin palan muotoisia.

Nimientiputtelua ja peniksiä

Nuorena olentona ollessani minulla oli teema. Maalasin ja piirsin enimmäkseen peniksiä. Ne lienivät jonkinlaisen voimaeläimen asemassa. Omaa jalkoväliäni luonnehti jo silloin pikemminkin syvyys kuin pituus. Kyseessä saattoi olla sukupuolinen omiminen.

Erkki Pirtola kävi pitämässä meille luentoa, unohdin koko luennon ja jäin yläkerran maalaussalille. Pirtola kuuli joltain taipumuksestani peniskeskeisyyteen ja halusi nähdä minut, hänet ohjattiin yläkertaan. Pirtola oli näkemäänsä pettynyt, olin hyvin tavallinen, ei keesiä, ei lävistyksiä, ei anarkiaa, tuskin näytin edes taideopiskelijalta, vaikka paksua sutia ja märkää rättiä pitelinkin. Pirtola alkoi epäillä että keskityn peniksiin, koska pidän niistä.

Yritin paljon myöhemmin korvata pettymyksen tarjoamalla toisenkin lautasellisen keittoa Voipaalassa, kun Pirtola oli vahtinut lastani yhdessä Rydmanin kanssa. Kauempana taustalla liikuskeli pari tummaa kyytä ja Linkola.

IMG_3874
Opiskeluaikainen ulko-oven korkuinen työ, öljy ja kulta pleksille, otsikkokuvana vähän uudempi Maantieto IV, 120 x 120 cm, öljy kankaalle.

Toisinaan palaan peniksiin, melko hienovaraisesti. Urostapiirin jäykistynyt sukuelin on yhtä pitkä kuin sen takajalat.

IMG_2137.JPG
Muste valoverholle, n.200 x90 cm, kuvattu hiukan keskeneräisenä.